Puistokatujen kummitukset -kävelykierros keskiviikkona 27.10. klo 17.00

On aika aloittaa jälleen yhdistyksen kasvokkain tapahtuvat tilaisuudet ja tällä kertaa pääsemme tekemään sen erityisen jännittävän tapahtuman myötä.

Yhdistys on varannut jäsenilleen Helsingin Kaupunginmuseon vetämän Puistokatujen kummitukset -kävelykierroksen. Lähtöpaikkana on Helsingin Kaupunginmuseo (Aleksanterinkatu 16) ja sieltä kuljetaan kaupungin vanhimman kivitalon, Sederholmin talon ullakon kautta kohti Esplanadia ja Bulevardia loppuen Glo Hotel Artin eteen Kamppiin (Lönnrotinkatu 29). Kaupunginmuseon kummituskävely luo aavemaisen näkökulman Helsingin kulttuurihistoriaan. Museon kummitusvastaavat kertovat kävelyn aikana kaupungin tunnetuimmista kummituksista ja mysteereistä. Tutustumme Ruttopuiston kummittelijoihin, ravintola Kappelin aaveeseen ja Aleksanterin teatterin levottomaan sieluun. Kävelyn kesto on noin 1,5 tuntia ja maksimiosallistujamäärä 25 henkeä. Rajuilman yllättäessä siirrytään sisätiloihin. Saavuthan paikalle hyvissä ajoin ja vain terveenä.

Yhdistys tarjoaa tämän elämyksen jäsenilleen, mutta mikäli paikan varannut henkilö jättää tulematta tilaisuuteen veloitamme ns. no-show maksun 10,00 €.

Kierroksen jälkeen on mahdollista halukkaiden kerääntyä vaihtamaan kuulumisia omakustanteisesti johonkin lähialueen kahviloista.

Ilmoittautumiset Anna Elina Huoviolle sähköpostitse osoitteeseen anna.huovio(at)edu.hel.fi 22.10.2021 mennessä. 

Tervetuloa mukaan!

Syysterveisin,

Helsingin Kotitalousopettajat ry:n hallitus